News

Helsingissä on yhteensä 203 korttelia, jotka on nimetty eläinten tai kasvien mukaan. Eläinten kuvia löytyy vielä monesta ...
Viime perjantaina aloittamillaan ilmaiskuilla Israel on jo tappanut useita Iranin keskeisiä johtohenkilöitä. Pääministeri ...
Čeh alkaa olla jo tuttu näky Turussa. Hän on kilpaillut Paavo Nurmen kisoissa useana vuonna, ja onpa hänet nähty tositoimissa ...
Pyöräilijät, lenkkeilijät, koiranulkoiluttajat, lapsiperheet ja eläkeläiset tungeksivat uudelle Merihaansillalle tiistaina.
Yli vuosi sitten kadonneen pohjalaisperheen auto on löytynyt Pedersörestä Forsbyn kylästä, Svenska Yle kertoi tiistai-iltana. Auto löytyi paikallisen pariskunnan navetasta, joka ei ole ollut käytössä.
Avoimista tiedonlähteistä voi kerätä tietoa, jolla voi päätellä suuriakin uutistapahtumia. ”Pentagonin pizzaindeksi” on yksi ...
Turussa onnistui vain Kosonen. Hän heitti tuloksen 73,21 ja sijoittui toiseksi. Kisan voitti kanadalainen Camryn Rogers ...
Huhtikuun kunta- ja aluevaaleissa on paljon pohdittavaa. Äänioikeuttaan käytti kuntavaaleissa 54,5 prosenttia ja hyvinvointialueiden aluevaaleissa hieman yli puolet, 51,7 prosenttia, äänioikeutetuista ...
Yhdysvaltain osakkeet olivat laskusuunnassa tiistaina, kun presidentti Donald Trump vähätteli mahdollista aselepoa Israelin ...
Suomi on valmistautunut Tanskan kohtaamiseen perusteellisesti, mutta useita muuttujia se ei pysty ennakoimaan.
Tanskalaistutkijat pitävät Trumpin uhkausten toteutumista epätodennäköisenä. Silti Tanskalla on edessään pelkkiä huonoja ...
Todistajan mukaan uhri oli tuskaisen oloinen asian vuoksi, ahdistunut ja peloissaan. Uhri oli tuonut esille, että pitää vähän ...